Johtajuus
In Trust We Trust
Mitkä teot tai sanat lisäävät luottamusta johtajaan? Mitkä puolestaan vähentävät luottamusta?
Think Companyn host Antti Rantamoijanen aloitti tiistain Johtaja-Akatemian herättelevällä workshopilla. Listasimme pienryhmissä asioita, jotka vaikuttavat johtajan ja alaisen väliseen luottamukseen. Useasta ryhmästä huolimatta suurin piirtein samat jutut nousivat esille. (lisää…)
Asiakkaat
Some – ei mitään rakettitiedettä
Johtaja-Akatemia 13.3.
Somemarkkinointiin paneutuessa kädet alkavat nopeasti hikoilemaan. Palveluja, kanavia ja tarjontaa on paljon! Kuinka valita parhaat ainekset oman kampanjan onnistumiseen? Kurio Oy:n luovan johtajan ja perustaja Jari Lähdevuoren mukaan alaa dominoi ylivoimasesti Facebook. Kuitenkaan rahaton orgaaninen markkinointi ei enää näy, ja muitakin kanavia tulisi hyödyntää. Käydäänpä siis läpi somemarkkinoinnin seitsemää trendiä vuonna 2018, jotta saisimme paremman kokonaiskuvan. (lisää…)
Työelämä
Naisjohtajuutta
Tiistaina 27.2. Uniforstin Johtaja-Akatemiaa tähditti todellinen muutosjohtaja ja asioiden muuttaja. Tämä “kunnianhimoinen mimmi” oli Metsähallituksella parhaillaan viestintäjohtajana työskentelevä Terhi Koipijärvi, jonka esitys ei jättänyt kylmäksi. Päivän esityksen ja keskustelun aiheena oli naisjohtajuus metsäalalla, työyhteisöjen monimuotoisuuden hyödyntäminen ja johtaminen ylipäätään. Kokemukset johtaja-aseman kyseenalaistamisesta kirvoittivat myös kiivasta keskustelua. (lisää…)
Uncategorized @fi
Esiintymisharjoituksia Johtaja-Akatemiassa
Toisella Johtaja-Akatemian kerralla 20.2 aiheena olivat esiintymistaidot, joissa meillä kaikilla on jotakin uutta opittavaa. Miten olla uskottava? Miten vakuuttaa kuulijat ja vaikuttaa heidän tunteisiinsa? Voiko jännitystä hallita? Näitä ja muita tärkeitä kysymyksiä pohdimme (lisää…)
Metsäalan opinnot
Vuoden vaikuttaja 2017
Mitä muutoksia opiskelijaosuuskunta ajaa yhteiskunnassa? Tiedekunta palkitsi Uniforstin vuoden 2017 vaikuttajana. Helsingin yliopiston metsäopiskelijat ovat ottaneet omiin käsiinsä sen, mistä koulutuspoliittisissa keskusteluista vasta unelmoidaan; korkeakouluopintojen ja elinkeinoelämän tuomisesta lähemmäs toisiaan siten, että kaikki osapuolet hyötyvät. Opiskelun ja työelämän välisen sillan rakentaminen on kaikkien etu. Vuonna 2013 perustettu Metsäylioppilaiden osuuskunta Uniforst lähti liikkeelle pienestä ideasta tuiki tärkeän asian ajamiseksi. ”Yliopistolla oli selvästi nähtävissä, että tarjolla oleva koulutus ei täysin tue työelämän vaatimuksia ja opiskelijoiden työelämävalmiudet eivät Lue lisää…
Jäsenet
Toimihenkilön kuulumisia
Kun Uniforst ilmoitti hakevansa toimihenkilöä myynnin, markkinoinnin ja viestinnän tueksi, en miettinyt kauan hakisinko paikkaa. Toimin kuluvana vuonna ainejärjestömme Metsäylioppilaat ry:n puheenjohtajana, ja vaikka luovutan vuodenvaihteessa tuon tehtävän seuraavalle, haluan edelleen tehdä työtä metsäylioppilaiden hyväksi. Olen opintojeni alusta asti seurannut Uniforstin toimintaa ja jo fuksivuonna tiesin, että näihin ympyröihin haluaisin tulevaisuudessa paremmin mukaan. Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotenani Uniforst tarkoitti minulle muutamia lähetettyjä työhakemuksia, satunnaisia työkeikkoja ja välillä talkoilua erilaisissa Uniforstin järjestämissä tilaisuuksissa. En silti voi väittää Lue lisää…
Työelämä
”Pienistä palasista voi rakentaa todella hyvän puheen”
Edellisellä kerralla Johtaja-Akatemiassa pohdittiin vakuuttavan puheen ominaisuuksia ja sitä, miten onnistua esiintyjänä. Tällä kertaa vuorossa oli suoraa jatkoa tähän, nimittäin puheen pito. Uniforstin viidelle hallituslaiselle oli annettu viime kerralta tehtäväksi valmistella 3-5 minuutin mittainen puhe ”tarinasta, josta on oppinut jotain”. (lisää…)
Jäsenet
Tärppejä esiintymiseen
14.2. aiheena Johtaja-Akatemiassa oli vakuuttavan puheen valmistelu, ja tähän meitä johdatti vierailevana puhujana esiintymisvalmentaja Elina Lauren. Elinan osiossa keskustelimme siitä, millaisista osista vakuuttava puhe koostuu ja millaisia asioita puheen valmistelussa tulee ottaa huomioon. Elinan vinkkien jälkeen Miika Karppinen kertoi omia kokemuksiaan puheen pitämisestä. Kokemusperäinen tieto oli helppo sisäistää, sillä (lisää…)