Uniforst johtaja-akatemia: Projektit hallinnassa

Minun on tunnustettava, että sanonta ”Paras motivaatio on viime hetken paniikki” on omassa toiminnassani turhan usein todeksi huomattu. Kuitenkin, kun sitä eräänä kauniina päivänä herää ja huomaa päätyneensä Metsäylioppilaat ry:n hallituksen puheenjohtajan paikalle, tajuaa että jos jatkossa joku projekti kaatuisi aiemmin mainittuun asioiden viime tinkaan jättämiseen, en olisi enää ainoa jolle siitä aiheutuisi hallaa. Koska tahdon jatkossa olla muun hallituksen, sekä yhdistyksemme jäsenten luottamukseni arvoinen, tulisi minun tehdä jotain asialle. Koko Uniforstin johtaja-akatemia on mielestäni Lue lisää…

Uniforst johtaja-Akatemia, Paremman työyhteisön puolesta.

Työyhteisö tuottaa tehokasta jälkeä ja kannustaa jokaista jäsentään hyviin suorituksiin pelatessaan yhteisillä säännöillä. Uniforstin johtaja-akatemian toisessa sessiossa ryhdyttiin pohtimaan, mikä tekee työyhteisöstä miellyttävän, millaisia sääntöjä tarvitaan ja millä työkaluilla toiminta tehdään jouhevaksi. Työyhteisön henki on monen liikkuvan osan summa, ja kokonaisuudesta tulisi olla selvillä kenenkäs muun kuin johtajan. Jokaisen työntekijän motivaatio kasvattaa pottia, jonka voitot ovat kaikille yhteisiä. Motivaatio syntyy syystä tehdä jotain. Mitä kunnianhimoisempi ja painavampi syy sitä suurempi motivaatio. Otetaan esimerkiksi yritys, joka Lue lisää…

Johtaja-Akatemia, Kokeneempaa näkökulmaa

Johtajuus. Voisi helposti ajatella, että näinkin hienoa ja arvokasta asiaa ei voi kuka tahansa opettaa toiselle. Tämä ei pidä paikkansa. Uniforst johtaja-akatemia perustuu vertaisoppimiselle, siis sille tiedolle jota meissä kaikissa jo on. On ollut erittäin ylentävää huomata, kuinka paljon meistä Uniforstin jäsenistä löytyy jo nyt tietotaitoa hyvään johtamiseen. Vertaisoppiminen on loistava tapa saada tiivistettyä ryhmässä oleva tieto. Joskus kumminkin asioihin kaivataan hieman kokeneempaa näkökulmaa. Täten pyysimme Johtaja-akatemian vieraaksi Maatalous-  ja Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen. Rennon oloinen Lue lisää…

Uniforst Johtaja-Akatemia pureutuu johtamisen ytimeen

Johtaja-akatemian ensimmäisellä kerralla pohdittiin johtajuutta yleensä. Mitä se pitää sisällään. Millaisia ovat hyvät johtamistaidot? Millaisia asioita johtajan pitää ottaa huomioon? Mihin me tarvitsemme johtamistaitoja? Uniforstissa kukaan ei varmastikaan voi sanoa olevansa täysimääräinen johtamisen ammattilainen. Ammattimaisuuden kun annettiin tässä tapauksessa löytyä siellä missä se useimmiten piilee, meissä. Miika Karppinen pohjusti luentomme kertomalla yleisesti johtamisesta, kunnes jakoi meidät ryhmiin. Ryhmissä pohdimme johtamisen avainteemoja. Ryhmäytymisidea ei aina ole kovin toimiva idea vieraan porukan kesken, mutta Uniforstilla se toimi Lue lisää…

Uniforst johtaja-akatemia, kohti parempaa johtamista

Johtaminen ajatuksena herättää kaikissa meissä erilaisia ajatuksia. Johtaminen saatetaan usein mieltää kaukaiseksi asiaksi, joka koskettaa vain suuryritysten toimitusjohtajia tai korkea-arvoisia poliitikkoja. Kun asiaa pohtii syvällisemmin, ymmärtää johtamisen taidon näkyvän jatkuvasti arkielämässämme. Ryhmissä työskenteleminen, Päätösten tekeminen, yksinkertaisetkin ongelmatilanteet kaikki vaativat johtamista. Uniforstin perustamisesta lähtien kaikessa toiminnassa on jatkuvasti korostunut hyvän johtajuuden merkitys. Hyvän johtavuuden ikuisuusongelman voisi kiteyttää seuraavasti: kuinka saa kaikki työskentelemään tehokkaasti yhteisen asian puolesta? Parhaimmillaan viestintä kulkee erilaisten toimijoiden välillä moitteettomasti, kaikki ovat selvillä Lue lisää…

Jäsenet kertovat työtehtävistään

Metsätieteiden laitoksen markkinointiprojekti Metsätieteiden laitoksen ja Uniforstin välinen yhteistyö Metsätieteiden laitoksen markkinointiprojektissa lähti liikkeelle syksyllä 2015. Alkusysäyksen projekti sai edellisen kevään hakijamäärien roimasta laskusta. Markkinointiprojektilla pyrittiin lisäämään tietoisuutta metsäopiskelun monipuolisuudesta sekä nostamaan varsinkin hakijamääriä. Uniforst työllisti minut ja Salla-Marin tekemään markkinointisuunnitelman Metsätieteiden laitokselle. Projektiin kuului muun muassa markkinointimateriaalien valmistelua sekä yhteistyön kehittämistä yritysten ja yliopiston välille. Markkinointiprojektissa luoduista materiaaleista erottuvimmat ovat Samuli Junttilan laadukkaat markkinointivideot sekä Vesa Nikkasen uudistama metsätieteet.fi-sivusto. Markkinointimateriaalin suunnittelun ja toteutuksen lisäksi Lue lisää…

Uniforstin talouden uudet tuulet

Katsaus vuoden 2016 ensimmäiseen kuuteen kuukauteen Uniforstin talouden alkuvuosi on mennyt uuden taloudenohjausjärjestelmämme Procountorin sisäänajossa. Olemme iloksemme voineet todeta järjestelmän soveltuvan toimintaamme erinomaisesti ja vähentäneen talousosaston työmäärää huomattavasti. Ennen palkanmaksuun, laskutukseen ja kirjanpidon toteuttamiseen meni useampi päivä, mutta nyt nämä toiminnot suoritetaan parhaimmillaan yhdessä työpäivässä. Lisäksi Uniforstin talouteen palkatut kaksi osa-aikaista toimihenkilöä, Jussi ja Niko, ovat osoittaneet kykynsä ja sinnikkyytensä jo moneen otteeseen. Ei voi muuta kuin hattua nostaa! Asiakkuudet Uniforstilla on ollut ensimmäisen puolivuotisen Lue lisää…

Uniforst ja yhteiskuntavastuu

Yhteiskuntavastuu yleensä mielletään yrityksissä tavaksi toimia lakien, asetusten, kansallisten ja kansainvälisten puitesopimusten sekä yrityksen omien toimintaohjeiden mukaisesti. Nykyisessä yhteiskunnassa kasvavan yrityksen on lähestulkoon mahdotonta olla täyttämättä edellä mainittua kaavaa, joten tällä mieltymyksellä yhteiskuntavastuun täyttäminen kärsii ehkä inflaatiota. Toinen yleisesti käytetty tapa määritellä yhteiskuntavastuu onkin jo haastavampi. Taloudellisen, sosiaalisen  ja ekologisen kestävyyden vaaliminen omassa liiketoiminnassa on avain menestykseen, mutta haastava yhdistelmä. Uniforst on tässä onnistunut mainiosti. Taloudellinen kestävyys saavutetaan oikeanlaisella hinnoittelulla omaan kustannusrakenteeseen ja vallitsevaan markkinatilanteeseen Lue lisää…