Paneelikeskustelun antia
Uniforstin ja Tähkän järjestämän 2019 Johtaja-Akatemian kruunasi viimeinen kerta, joka toteutettiin Vastuullisuuspaneelin muodossa. Saimme kuin saimmekin eri organisaatioista, ehkä vastakkaisistakin, osaavia asiantuntijoita, ja parin tunnin ajan keskustelimme vastuullisuudesta yrityksissä. Vastuullisuus ei ole enää pitkään aikaan ollut vapaaehtoinen valinta, vaan merkittävä osa yrityksen toimintaa. Osa saa vastuullisuudesta etumatkaa – toiset kaatuvat viherpesuun.
Paneelissamme olivat UPM:n globaalien metsäasioiden asintuntija Timo Lehesvirta, Suomen Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Jaana Korhonen ja Jalotofun kaupallinen johtaja Jouko Riihimäki.
Keskustelu oli antoisa ja välillä taisimme todistaa jopa hieman tunteiden lämpenemistä. Nostetaan tässä blogitekstissä esille yksi kysymys ja siihen saadut vastaukset yrityksen erottuvuuteen liittyen.
Millä tavalla erottua markkinoilla vastuullisella tavalla?
Jouko:
-Vastataan nouseviin ilmiöihin
-Pyritään toimimaan niin hyvin kuin mahdollista
-Täytyy hyväksyä, että maaliin ei päästä koskaan
-Ei riitä, että minä muutan asioita – itsellä pyritään vaikuttamaan laajempiin kokonaisuuksiin ja isompiin ihmismassoihin
-Informaation määrä ja kulkunopeus on muuttunut valtavan nopeasti
-Johtopäätöksiä vedetään puutteellisella informaatiolla
-Yhteistyön tekeminen: tutkijat – yritykset – kolmannet sektorit
-Kaikki kaunistelevat kuvaa – niin paljon informaatiota ja niin vähän aikaa
-Täytyy vaalia tutkittua tietoa
Timo:
-Työni on sitä, että siirtymä tapahtuu mahdollisimman vastuullisesti ja kestävästi
-Tavoitteiden asettaminen, mittaaminen ja todentaminen
-Läpinäkyvyys viestinnässä
-Tulevat tavoitteet tulee kertoa, konkreettiset toimenpiteet ja todennetut vaikutukset (tavoite – toimenpiteet – tulokset)
-Koottu ja kerätty tieto, täytyy tehdä ja pyrkiä aina parempaan tietoon kuin tänään on
Paloma:
-Vastuullisuus kehittyy yrityksissä hieman samoin kuin tapahtuu lapsen kehittys
-Halutaan tehdä oikein, ajetaan hyviä arvoja ja mennään kohti tavoitteita
-Oikean informaation löytäminen
-Esimerkiksi kertakäyttötuotteen muovin korvaaminen biotuotteella ei ole kestävää
-Kertakäyttöisyydestä ylipäätään päästävä eroon
-Sertifiointi on lisää lainsäädännön päälle
-Lainsäädännön pitää olla tiukempaa ja laajempaa
Jaana:
-Vastuullisuuskysymykset tulee nostaa esille laajasti jo opetuksesta lähtien
-Helsingin yliopistossa ainakin jo nostettu
-Esimerkiksi paljon puhutut metsähakkuut määräytyvät pitkälti markkinan mukaan eikä valtio voi siihen hirveästi vaikuttaa
-Lainsäädäntö tiukemmin mukaan
Teksti: Juhana Simula
0 kommenttia