20.-23.3.2024

Tämän vuoden maaliskuussa Uniforst järjesti ensimmäistä kertaa lyhyen historiansa aikana opintomatkan ulkomaille. Kohteena oli Bryssel, Euroopan unionin sydän. Idea matkalle syntyi jo edellisen hallituskauden aikana. Matkamme tarkoituksena oli lisätä opiskelijoiden tietoisuutta uramahdollisuuksista Euroopan unionissa sekä yleisesti lisätä opiskelijoiden ymmärrystä unionin toiminnasta ja sen vaikutusvallasta. Matkalle lähtijät olivat Helsingin Yliopiston metsätieteiden kandi- ja maisteriopiskelijoita.

Varhain aamulla lähdimme Helsingistä ja puolenpäivän aikoihin olimmekin jo Brysselissä ensimmäisellä vierailukohteellamme CEPI:illä (Confederation of European Paper Industry), jossa saimme kattavan esityksen kemiallisen puunjalostusteollisuuden edunvalvonnasta. Iltapäivällä vierailimme puolestaan Metsäteollisuus ry:n toimistolla, joka toteuttaa muun muassa Brysselissä edunvalvontaa Suomen hyväksi.

Vierailulla Euroopan parlamentin täysistuntosalissa.

Torstaiaamulla vierailimme Euroopan parlamentissa ja täysistuntosalissa. Samassa rakennuksessa oli myös unionin historiaa käsittelevä näyttely. Iltapäivän kohteemme Euroopan komissio oli erityisen mieleenpainuva, sillä pääsimme käymään Suomen komissaarin Jutta Urpilaisen kabinetissa. Siellä hänen avustajansa piti meille meille mielenkiintoisen esityksen muun päätöksentekoprosessista komissiossa. Päivän viimeisenä vierailukohteena oli Euroopan metsätalo. Metsätalolla toimii kaksi organisaatiota: eurooppalaisia yksityismetsänomistajia edustava CEPF (Confederation of European Forest Owners) sekä valtiollisia järjestöjä edustava Eustafor (European State Forest Association).

Euroopan komissiossa pääsimme vierailemaan Suomen komissaarin kabinetissa, jossa opimme komission päätöksentekoprosessista.

Perjantaiaamu alkoi Suomen pysyvässä edustustossa, jonne olimme järjestäneet paneelikeskustelutilaisuuden. Tilaisuuteen oli kutsuttu Brysselissä metsä- ja ympäristöasioita koskevissa tehtävissä toimivia henkilöitä keskustelemaan metsiin ja ympäristöön liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä. Lopputuloksena oli monipuolinen ja erittäin informatiivinen keskustelu. Iltapäivällä siirryimme Suomen Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n tiloihin, jossa saimme kuulla siellä työskentelevien henkilöiden näkemyksiä ajankohtaisista aiheista. Samassa rakennuksessa toimii MTK:n kaltainen organisaatio, koko Eurooppaa edustava Copa-Cogega.

Järjestämämme paneelikeskustelu Suomen pysyvässä edustustossa oli varsin onnistunut.

Lauantai aamupäivällä meillä oli vielä tovi aikaa tutustua Brysselin nähtävyyksiin ja kulttuuriin ennen kotiinpaluutamme. Ekskursion tultua päätökseensä opiskelijat saivat vastata kyselyyn, johon he olivat vastanneet jo kerran aikaisemmin ennen matkallelähtöä. Kyselyn lopputuloksena oli, että tietoisuus Euroopan unionista instituutiona lisääntyi ja kiinnostus EU:n tarjoamia työskentely- ja harjoittelumahdollisuuksia kohtaan kasvoi.

Opintomatkaamme oli osaltaan mahdollistamassa Metsämiesten Säätiö sekä Puumiehet ry. Lämpimät kiitokset matkamme tukemisesta!


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder