Hei!
Olen Henri Jokinen, Orivedeltä kotoisin oleva viidennen vuoden metsien ekologian opiskelija. Pääopintosuuntana opiskelen metsä- ja suoekosysteemien hoitoa ja käyttöä. Olen myös lintuharrastaja ollut jo yli 15 vuotta, ja olen aina ollut kiinnostunut luonnosta kokonaisvaltaisesti. Opinnoissa olen pystynyt mukavasti hyödyntämään luontoharrastuksesta karttuneita tietoja.
Vietin ensimmäisen lukukauden jälkeisen kesän Hyytiälän metsäasemalla kenttäkurssilla. Sen jälkeiset kolme kesää kuluivat kesätöissä samaisessa paikassa SMEAR II –mittausasemalla tutkimusavustajana. Syksyllä 2018 mittausaseman ympäristöstä kerättiin maanäytteitä, jotka liittyivät ICOS-tutkimusverkoston mittauksiin. Tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa tietoa maaperän eri kerrosten hiili- ja typpipitoisuuksista.
Näytteiden käsittely eteni hyvin selkeässä järjestyksessä, ja itse työpäivät koostuivat samoista työvaiheista päivästä toiseen. Tutkimusavustajan pesti ei vaatinut raskaita fyysisiä ponnistuksia, mutta sen sijaan se oli huolellisuuteen ja tarkkuuteen paneutuvan työ, sillä näytteet käsiteltiin hyvin yksityiskohtaisten ohjeiden avulla.
Itse sain olla mukana näytteiden ottamisessa ja käsittelyssä, mikä opetti paljon tutkimuksen eri vaiheista ja haasteista. Luotettavien tulosten saamiseksi tarvitaan huolellista näytteiden käsittelyä, ja ajatus tulee pitää koossa kaiken aikaa. Lisäksi asioiden ylöskirjaaminen oli erittäin tärkeää, sillä mieluummin tietoa sai olla paperilla liikaa kuin liian vähän.
Opintojen puolesta tämä työkeikka oli erittäin hyödyllinen, sillä se opetti tutkimuksen tekemistä käytännössä. Tutkimusavustajalle valkeni myös, että virheitä on lähes mahdoton välttää. Motivaatio työlle syntyi hyvän työilmapiirin ja kiinnostavien olosuhteiden lisäksi siitä, että tiesi olevansa mukana tutkimuksessa, jolla on merkitystä ilmaston ja metsien hiilenkierron tarkemmissa tutkimuksissa.
Uniforstin laskutuspalvelu oli erittäin vaivaton tapa hoitaa työkeikan palkka-asiat. Valmiilla Excel-pohjalla tein laskelmat palkasta ja sen pohjalta tarjouksen työnantajalle. Uniforstin kanssa asiat hoituivat nopeasti ja palkkakin saapui tilille sovittuna ajankohtana. Itse liityin osuuskuntaan vasta talvella opintojen loppusuoralla.
Suosittelen lämpimästi liittymistä heti opintojen alussa, itse en tätä silloin tajunnut! Laskutuspalvelusta minulla on vain positiivista sanottavaa, joten toivottavasti ihmiset hyödyntäisivät palvelua useammin.
Teksti ja kuva: Juhana Simula, Henri Jokinen
0 kommenttia